tiistai 9. heinäkuuta 2013

Jäätelökesä

Olen innokas ruokaohjelmien seuraaja ja viime talven aikana Master Chef- kisaajat tekivät usein jäätelöä. Niinpä toukokuussa, kun jäätelökoneet ilmestyivät kauppoihin, toteutin haaveeni ja ostin oman koneen.

Pieni OBH Nordica on palvellut hyvin.


Jäätelöä on tullut tehtyä usein ja perusvaniljan lisäksi olen kokeillut mm. marjajäätelöitä. Omaksi suosikiksi nousi tuoreista mansikoista tehty jätski.



Lisäsin vaniljajäätelöön tuoretta mansikkasosetta, kun seos oli kiinteytynyt n. 5 minuuttia.

Kermainen vaniljajäätelö
2dl kuohu- tai vispikermaa
2 pientä keltuaista
vajaa ½ dl (n. 40g) sokeria
½ vaniljatankoa ta ½tl vaniljasokeria

Vaahdota kerma hyväksi vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Halkaise puolitettu vaniljatanko ja kaavi siemenet sisältä keltuaisvaahtoon. Yhdistä kermavaahto varovasti keltuaisvaahtoon. Kaada korkeintaan 3dl seosta pakastinkylmään kulhoon ja käynnistä kone. Massan jäätyminen kestää n. 15-20 min. Ainesten kannattaa olla mahdollisimman kylmiä.






Tässä vaniljajäätelö on maustettu lemon curdilla. Nam!


Talven aikana aion kokeilla ainakin kahvijäätelöä. Kiitos Olli vinkistä!
              

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti