perjantai 27. joulukuuta 2013

Saaristolaiskaviaari

Järven rannalla kasvaneena olen syönyt koko lapsuuteni ja nuoruuteni kalaa. Heti, kun isä uskalsi ottaa minut mukaan veneeseen, olin mukana verkkoja laskemassa ja kesäaamuisin niitä myös nostamassa. Myöhemmin ylenin soutajaksi ja kalojen päästelijäksi.

Niinpä myös joulupöytään meillä on aina kuulunut kalaa. Nykyisin kala kylläkin haetaan kaupasta mutta jossakin muodossa sitä on pöydässä oltava. Aikuisiän suosikkini on jo monta vuotta ollut lohitahna, jonka virallinen nimi on todennäköisesti Saaristolaiskaviaari. Ohjeen alkuperää en tunne, oman ohjeeni olen saanut äidiltäni. Minä käytän kalana kylmäsavulohta, mutta myös silli tai silakka sopivat hyvin.





Saaristolaiskaviaari rautalampilaisittain
200 g kalaa, esim. kylmäsavulohta
1 keskikokoinen sipuli
2 dl ranskankermaa
2 dl raejuustoa
ruohosipulia
tilliä
valkopippuri

Hienonna sipuli ja kala monitoimikoneessa. Lisää ranskankerma ja raejuusto, sekoita tasaiseksi. Lisää oman maun mukaan ruohosipulia, tilliä ja valkopippuria. Sekoita massa tasaiseksi. Tarjoa vaikkapa ruisleivän kanssa. 

lauantai 21. joulukuuta 2013

Porotortut

Työpaikan kahvitaukokeskustelussa kävi ilmi, etteivät läheskään kaikki tykkää luumutäytteisistä joulutortuista. Tähtitorttujen rakastajalle tämä oli pienoinen yllätys. Keskustelu jatkui kotona ja kun vielä mieskin kertoi selviävänsä hyvin ilman luumusosetta, Pirkan (nro 12/2013) porotorttujen ohje lähti kokeiluun.

Ohjeen rukiinen rahkavoitaikina leipoutui hyvin ja aion käyttää sitä myös jatkossa. Täytettä muutin hieman. Porosuikaleiden lisäksi laitoin pesto-basilika tuorejuustoa ja juustona käytin pelkkää mustaleima emmentalia. Ihan halpoja nämä tortut eivät ole, sillä poron kylmäsavupaisti on melko tyyristä. Poron tilalle sopii varmasti myös halvemmat vaihtoehdot, vaikkapa kinkun jämät.




























Porotortut
rukiinen rahkavoitaikina:
250 g voita
1 tlk (250 g) maitorahkaa
2½ dl ruisjauhoja
2½ vehnäjauhoja
1 tl leivonjauhetta
ripaus suolaa

Sekoita rahka huoneenlämpöiseen voihin. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita taikina tasaiseksi mutta vältä turhaa vaivaamista. Pane taikina jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi. Taikina leipoutuu sitä paremmin, mitä kauemmin se saa olla viileässä. Minulla taikina lepäsi jääkaapissa yön yli.

Kauli taikina noin puolen sentin paksuiseksi levyksi jauhotetulla alustalla. Taita levy kolmin kerroin ja kauli uudelleen vielä kaksi kertaa aina kolmin kerroin taitellen. Poista ylimääräiset jauhot taitosten välistä. Kääri taikina kelmuun ja pane jälleen lepäämään viileään noin puoleksi tunniksi.

porotäyte:
100 g poron kylmäsavupaistia tai muuta lihaa
noin 180 g esim. yrtit- tuorejuustoa
noin 2 dl juustoraastetta
voiteluun kananmuna

Hienonna poro ja sekoita tuorejuuston ja juustoraasteen kanssa. Mausta halutessasi pippurilla.

Kauli taikina jauhotetulla pöydällä levyksi. Leikkaa taikinasta neliöitä (esim. 9x9cm). Tee neliöiden kulmiin viillot kohti keskustaa. Laita keskelle kökkö täytettä ja taita joka toinen sakara keskelle. Nipistä taitoskohta kiinni. Voitele tortut munalla ja paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.

torstai 19. joulukuuta 2013

Sitruunatryffelit

Tryffeleiden valmistus jatkuu. Kakkoserässä valmistuivat sitruunatryffelit, joiden ohje löytyi Unelmien Talo & Koti-lehden liitteestä. Sitruunatryffelit ovat maultaan raikkaita, eikä niissä ole niin paljon suklaata kuin portviinitryffeleissä. Ensimmäinen suupala olikin hieman pettymys, mutta toinen jo paljon parempi. Jos sulan suklaan kanssa työskentely tuntuu hankalalle, suosittelen tekemään sitruunatryffeleitä. Massaa on paljon helpompi käsitellä ja muuntelumahdollisuuksia löytyy. Tryffeleihin voi laittaa valkosuklaan tilalle tummaa suklaalta, keksit voi vaihtaa mieleisekseen...

Itse aion laittaa seuraavaan annokseen hieman enemmän suklaata ja murskata keksit mahdollisimman hienoksi. Näin massasta tulee tasaisempaa ja sisus näyttää kahvipöydässä hienostuneemmalta.

Sitruunatryffelit ovat sisältä kellertäviä.

Kaakaojauheella ja suklaalla päällystettyjä tryffeleitä.



Sitruunatryffelit
200 g muropikkuleipiä
100 g valkosuklaata (enempikään ei haittaa yhtään)
½ purkkia lemon curd-sitruunatahnaa
makeuttamatonta kaakaojauhetta

Murskaa pikkuleivät mahdollisimman tasaiseksi jauheeksi. Paloittele valkosuklaa ja sulata mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita suklaan joukkoon keksijauhe ja sitruunatahna. Laita massa jääkaappiin jähmettymään vähintään 30 minuutiksi. Pyörittele massasta palloja ja anna niiden levätä hetki jääkaapissa. Kieritä tryffelipallot kaakaojauheessa tai sulassa suklaassa.

Sitruunatryffelit paranevat vanhetessaan, joten ne kannattaa nauttia vasta valmistusta seuraavana päivänä. Maut ja kosteus ehtivät näin paremmin tasoittua.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulumausteinen suklaakakku

Tryffelit ja tortut veivät aikani tänä jouluna niin täydellisesti, että joulukakun suunnittelu jäi vähäiseksi. Tässä kohtaa päästinkin itseni vähemmällä ja uudistin vanhan, hyväksi tiedetyn reseptin jouluisemmaksi. Suklaakakkusuosikkini on esitelty täällä aiemmin otsikolla gluteeniton suklaakakku. Joulun kunniaksi lisäsin taikinaan kanelia, inkivääriä ja neilikkaa, kaikkia yhden teelusikallisen. Omaan makuuni mausteita olisi voinut olla jopa enemmän, joten ohjeen maustemäärän jätän jokaisen leipurin itse päätettäväksi. Mausteet kuitenkin sopivat kakkuun hyvin ja maku oli jouluun sopivasti taivaallinen. Kuorrutus kannattaa tehdä vasta tarjoilupäivänä.


Kakku on ihanan pehmeä ja suklainen.


Kakun tyyliin sopii viimeistelemätön ulkonäkö.

Joulumausteinen suklaakakku
1½ dl sokeria
200 g tummaa suklaata, esim. Panda 
125 g voita
4 munaa
ripaus suolaa
3/4 dl perunajauhoja

1-2 tl kanelia
1-2 tl inkivääriä
1-2 tl neilikkaa

Voitele irtopohjavuoka, halkaisijaltaan n. 20cm. 
Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Lisää valkuaisiin ½ desiä sokeria ja ripaus suolaa. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Laita valkuaisvaahto jääkaappiin odottamaan.

Paloittele kattilaan suklaa ja voi. Mittaa joukkoon 1 dl sokeria. Sulata seos miedolla lämmöllä sekoittaen. Siirrä kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä hetken ajan. Lisää keltuaiset yksitellen ja koko ajan sekoittaen hieman jäähtyneeseen suklaaseokseen. Yhdistä mausteet perunajauhoihin ja lisää mauste-jauhoseos siivilän läpi suklaaseen. Yhdistä valkuaisvaahto seokseen varovasti käännellen.

Paista n. 30 minuuttia 175 asteessa. Kakku voi hyvin jäädä sisältä hieman kosteaksi. Säilytä viileässä. 
Kakun voi myös pakastaa.

Kuorrutus:
150 g tummaa suklaata, esim. Panda
25 g voita
1 dl kuohukermaa
koristeluun makeuttamatonta kaakaojauhoa, esim. VanHouten

Paloittele suklaa pieniksi paloiksi. Kiehauta kerma kattilassa. Ota pois liedeltä ja lisää paloiteltu suklaa ja voi. Sekoita, kunnes suklaa ja voi ovat sulaneet ja massa on tasaista. Valuta kuorrutus kakun päälle ja reunoille. Koristele halutessasi.


Huom! Gluteenittomaan kakkuun muista tarkistaa suklaan sisältö. Brunberg on hyvä valinta. 

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Portviinitryffelit

Tänä vuonna ajattelin jättää suklaakonvehtien tekemisen paikalliselle suklaatehtaalle ja keskittyä tryffeleihin. Tryffelit ovat enemmän aikuisten makuun ja niitä voi halutessaan maustaa tilkalla alkoholia. Ensimmäisessä tryffelierässäni maistuukin portviini, josta tulee kiva jälkimaku suklaan jo sulettua suuhun. Portviini on myös tyylikäs jälkiruokaviini sellaisenaan tai kahvin kanssa nautittuna.


Joku on käynyt minun tryffelilautasellani!









Portviinitryffelit
200 g tummaa suklaata, esim. Panda
1 dl kuohukermaa
2 rkl (30ml) portviiniä
30 g huoneenlämpöistä voita
leivontakaakaojauhoa, esim. Van Houten

Rouhi suklaa mahdollisimman pieneksi. Kiehauta kerma kattilassa, poista liedeltä ja lisää suklaarouhe. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut kokonaan. Lisää portviini ja voi. Sekoita tasaiseksi. Laita seos jähmettymään jääkaappiin noin 3 tunniksi. Kun massa on jähmettynyt, ota lusikalla sopiva pala ja pyörittele palloksi. Tässä vaiheessa kannattaa olla ripeä, sillä massa sulaa nopeasti käsiin. Laita valmiit tryffelipallot lepäämään jääkaappiin.

Pyörittele pallot makeuttamattomassa kaakaojauheessa ennen tarjoilua. Tryffelit ovat kauniita sellaisenaan, mutta ne voi laittaa myös metallisiin karkkivuokiin.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Suklaalevite

Levitteet ovat käteviä kakun- ja pikkuleipien täytteitä. Kaupasta ostettuina ne säästävät aikaa ja useimmiten myös rahaa. Viime aikoina olen kuitenkin löytänyt itseni yhä useammin kattilan äärestä keittämästä omaa curdia tai levitettä. Edullisemmaksi omatekoiset tuskin tulevat, mutta ainakin tiedän, mitä aineita leivonnaiseni sisältävät. Joulunajan suosikkini, puolukkacurdin lisäksi, on gluteeniton suklaalevite. Kakun täytteenä suklaalevite on erinomainen, mutta voit sipaista sitä myös paahtoleivälle tai keksin päälle. Jouluna suklaalevite on loistava vierasvara ja lahjavinkki.

Suklaalevite saa Marie-keksitkin maistumaan.
 


Suklaalevite
250 g voita
250 g tummaa suklaata (esim. Panda, gluteenittomaan levitteeseen Brunberg)
1-3 rkl sokeria, riippuen suklaan makeudesta
2 tl vaniljasokeria
1 1/4 dl haaleaa maitoa
1 kananmuna

Sulata voi. Rouhi suklaa paloiksi ja lisää voisulaan. Sekoita ja anna suklaan sulaa. Lisää sokerit ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä hitaasti huoneenlämpöiseksi. Lisää huoneenlämpöiseen suklaaseokseen haalea maito. Itse lämmitin maitoa mikrossa sulatusasetuksilla hetken. Sekoita seos tasaiseksi. Anna jälleen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Lisää kananmuna sähkövatkaimella sekoittaen. Kaada seos hillopurkkiin ja siirrä jääkaappiin. Anna jähmettyä yön yli. Ota levite lämpenemään ennen tarjoilua, näin se on helpompi levittää ja maku tulee paremmin esille.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Espresso-suklaatorttu

Taivas työntää lunta ja tuuli ulvoo nurkissa. Mikäpä sen sopivampi ilma aloittaa joululeivonnaisten suunnittelu ja kokeilu. Tänä(kin) jouluna meillä syödään suklaisia leivonnaisia. Kokeilun aloitin espresso-suklaatortulla, jonka ohje löytyi Helsingin Sanomista. Torttu on ihanan suklainen ja täytettä on sopivasti. Kahvi maistuu valmiissa tortussa yllättävän vähän, joten kahvikissojen kannattaa käyttää juuri espressoa. Mutta älä jätä torttua tekemättä, vaikka espressoa ei olisikaan saatavilla. Tavallinen, vahva kahvi käy ihan hyvin. Maut tulevat paremmin esille, kun muistaa ottaa tortun lämpenemään hyvissä ajoin.


Siivilöi valmiin tortun päälle kaakaojauhetta.


Espresso-suklaatorttu
pohja:
100 g kylmää voita
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1/4 tl suolaa
1 muna
2 rkl kylmää vettä

Kuutio kylmä voi. Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola keksenään. Nypi joukkoon voi. Lisää kananmuna ja vesi ja sekoita. Muotoile taikinasta pallo ja anna taikinan levätä jääkaapissa ainakin puoli tuntia. Kauli taikinasta ympyrä ja asettele se voideltuun piirakkavuokaan. Laita pohjan päälle leivinpaperi ja kaada painoksi esimerkiksi kuivia herneitä. Paista pohjaa 175 asteessa noin 10 minuuttia.


Herneiden pitäisi estää taikinareunojen valuminen pohjan esipaistamisen aikana.
täyte:
250 g tummaa suklaata
2 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
½ dl keitettyä espressoa tai vahvaa kahvia
2/3 dl sokeria (itse laitoin hieman vähemmän)
1/4 tl suolaa
2 munaa

Rouhi suklaa pieneksi. Kuumenna kasarissa kerma, maito ja kahvi lähes kiehuvaksi. Ota pois liedeltä. Lisää suklaarouhe ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut. Sekoita joukkoon sokeri ja suola. Riko kananmunien rakenne kevyesti vatkaamalla, lisää suklaaseoksen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos esipaistetun pohjan päälle ja paista 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä täysin ja laita vetäytymään jääkaappiin ainakin muutamaksi tunniksi. Siivilöi päälle kaakaojauhetta ennen tarjoilua.