maanantai 21. joulukuuta 2015

Soodataikinakoristeet

Omatekoiset koristeet tekevät joululahjoista persoonallisia. Vielä ehtii hyvin valmistaa ihanan vaaleita ja kevyitä soodataikinakoristeita paketteihin tai joulukuuseen. 

Taikina valmistuu nopeasti, se on mukavan pehmeää muotoilla ja taikinan voi kaulita aina uudelleen, joten epäonnistuneetkaan yksilöt eivät haittaa. Olen kokeillut! Koristeiden kuivuminen kestää noin vuorokauden, riippuen siitä, kuinka ohuen levyn onnistut tekemään. Annoksesta tulee parikymmentä piparimuotinkokoista koristetta.

Ohje löytyi Kodin Kuvalehden blogista Ruususuu & Huvikumpu.



Soodataikina 
1 dl maissitärkkelystä
2 dl soodaa (100g = noin 1dl 
eli reippaat kaksi purkkia soodaa)
1,25 dl vettä

Laita maissitärkkelys, sooda ja vesi kattilaan. Lämmitä miedolla lämmöllä, koko ajan sekoittaen, kunnes taikina kiinteytyy. Minulla tähän meni aikaa reippaat 5 minuuttia (induktiolieden asteikko 5). Siirrä taikina kulhoon ja peitä kostealla liinalla. Massa on valmista muotoiltavaksi, kun se on jäähtynyt.

Kauli taikina noin 0,5 cm:n paksuiseksi levyksi. Minä jouduin kaulitsemaan useammassa erässä, en saanut tehtyä isoa levyä ilman repeämiä. Paina taikinaan kuvioita esim. pitsiliinalla tai kuviolautasen pohjalla. Ota piparimuoteilla koristeita, muista tehdä reiät ripustusnauhoille.

Anna koristeiden kuivua yön yli.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Limoncello-valkosuklaajuustokakku (liivatteeton)

Jouluksi leivon aina perinteisiä herkkuja, kuten pipareita ja joulutorttuja. Joka vuosi haluan kuitenkin kokeilla myös jotain uutta; joko lahjaksi, omaan joulupöytään tai uuden vuoden vastaanottoon. Tällä kertaa uutuuden kunnian sai Kodin Kuvalehden leivontaliitteestä löytynyt Limoncello-valkosuklaajuustokakku, jonka leivoin viemisiksi vanhemmilleni. 

Kakun täytteeseen tuli valkosuklaan ja sitruunaliköörin lisäksi vielä kondensoitua maitoa ja tuorejuustoa. Täyte onkin melko raskas ja rakenteeltaan todella tiivis. Jatkossa olisin valmis jättämään yhden kananmunan täytteestä pois ja vastaavasti lorauttamaan limoncelloa hieman reippaammin. Jos kakun nimessä jo mainitaan limoncello, saa sitruuna mielestäni maistua enemmän kuin häivähdyksenä. 

Limoncello-valkosuklaakakku on hyvää jo nyt ja pienillä viilauksilla siitä tulee vielä parempaa.  




Limoncello-valkosuklaajuustokakku
pohja:
50 g voita
1 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 ps (180g) kookoshiutaleita

Kiinnitä leivinpaperi irtovuoan (halkaisija noin 25cm) pohjan ja reunan väliin. Voitele reunat. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri, lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Painele taikina vuoan pohjalle ja noin 5 cm:n korkeudelle reunoille. Taikina on tahmeaa, eikä se tartu helposti käsiin. Myös käsien kostuttaminen vesihanan alla auttaa. Esipaista pohjaa 175 asteessa 15 minuuttia.

täyte:
100 g valkosuklaata
2 prk (á 200g) maustamatonta tuorejuustoa
1 prk (396g) kondensoitua maitoa (älä keitä)
2-3 kananmunaa
ainakin ½ dl limoncelloa

Laske uunin lämpö 150 asteeseen. Notkista tuorejuusto kulhossa. Lisää kondensoitu maito ja kananmunat. Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa ja lisää hieman jäähtynyt suklaa sekä limoncello. Sekoita täyte tasaiseksi. Valuta täyte esipaistetun pohjan päälle. Paista kakkua noin 60 minuuttia. Jos pinta alkaa tummua liikaa, peitä kakku kevyesti foliolla tai leivinpaperilla. Anna jäähtyä ennen vuoasta irrottamista.

Koristele valkosuklaarouheella.


keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Lakritsimantelit (gluteeniton, vegaani)

Nyt löytyi Hesarin ruokasivulta loistava joululahja ystäville, jotka tykkäävät lakritsista! Ja mikä parasta, lakritsimantelit sopivat sekä vegaanille että viljattomaan ja gluteenittomaan ruokavalioon, sillä ohjeen lakritsijuurijauhe on gluteeniton luomutuote. 

Lakritsimantelit valmistuvat uunissa muutamassa minuutissa. Maun voimakkuutta on helppo säädellä lakritsijuurijauheen määrällä; lakuhimoiselle hieman enemmän, miedommasta mausta pitävälle hieman vähemmän. Pussita jäähtyneet mantelit ja sulje pussit jouluisella nauhalla. Itsetehty luomujoululahja on valmis. Sukulaisille varoitus, pukinkontista saattaa löytyä lakritsimanteleita!

Suosittelen tekemään heti tupla-annoksen, muuten näitä ei riitä lahjaksi asti. 



Lakritsijuurijauhetta löytyy nykyään jo ruokakauppojen hyllystä.



Lakritsimantelit
1½ tl vettä
½ tl suolaa
1 tl sokeria
noin 3 tl lakritsijuurijauhetta
100 g kuorellisia manteleita

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Laita leivinpaperi uunipellille. Mittaa kulhoon suola, sokeri, noin puolet lakritsijuurijauheesta ja vesi. Sekoita hyvin. Lisää mantelit ja sekoita. Levitä mantelit leivinpaperin päälle yhteen kerrokseen. Nosta pelti kuumaan uuniin alatasolle noin seitsemäksi minuutiksi. 


Nosta pelti uunista ja sekoittele mantelit irtonaisiksi. Ripottele loput lakritsijuurijauheesta manteleiden pinnalle. Anna jäähtyä, jotta lakritsin maku pääsee kunnolla esille.


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Lumipiparit eli valkoiset piparkakut

Itsenäisyyspäiväviikonloppuna monessa perheessä leivotaan pipareita, niin meilläkin. Nonna oli tehnyt jääkaappiin kaksi taikinaa; mausteita sisältävän ruskean taikinan ja perinteisen, mutta meille uuden, valkoisen piparkakkutaikinan. 

Valkoisia pipareita leivoimme Nupun kaneliallergian vuoksi. Ohje löytyi nonnan vanhasta Hyvä kokki-keittokirjasta, jonka ohjeet ovat perinteisiä suomalaisia ohjeita. 

Valkoiset piparkakut olivat kaikkien mielestä hyviä, mutta nimi oli pitkä ja tylsä. Meillä syödäänkin tästä eteenpäin lumipiparkakkuja. 



Yhdessä leipominen oli tosi kivaa! Lumipipareiden onnistumiseen tarvittiin melko paljon jauhoja.




Lumipiparkakut (puolitettu ohje kirjasta Hyvä kokki)
250 g voita
250 g sokeria
2½ kananmunaa
500 g vehnäjauhoja
½ tl soodaa

Voi ja sokeri hierotaan (vatkataan) vaahdoksi, johon munat lisätään yksitellen. Jauhot, joihin sooda on sekoitettu, lisätään. Jos taikina tehdään jo edellisenä päivänä, voi jauhomäärää vähentää. 

Nonna teki taikinan jo edellisenä päivänä ja jätti osan jauhoista leivontaan. Kaulitsimme taikinasta jauhotetulla pöydällä levyja normaaliin tapaan. Taikina pehmeni nopeasti, joten levyt olivat ehkä hieman tavallista paksumpia. Paistoimme lumipipareita 200 asteisessa uunissa noin 6 minuuttia. Paistoaika riippuu paljon uunista ja siitä, miten tummia piparkakuista haluaa.