tiistai 28. huhtikuuta 2015

Kasvispannukakku

Mitä ruoaksi arki-iltana? Siinäpä ikuinen pulma myös meidän kahden aikuisen taloudessamme. Usein toki syömme viikonlopun jämiä, mutta nekään eivät riitä koko viikoksi. 

Viime viikonloppuna sain talkoohommissa maistaa ihanaa kasvispannukakkua, josta tuli heti arki-iltojemme pelastus. Vaikka loppuviikosta jääkappi ammottaisi jo tyhjyyttään, niin aina sieltä maitoa ja kananmunia löytyy. Niiden ja vehnäjauhojen lisäksi tarvitaankin vain sitä, mitä kaapista löytyy. Meiltä löytyi tällä kertaa tomaatteja, punasipulia ja fetaa. 

Kasvispannari on helppo ja nopea valmistaa. Pellillisestä riittää hyvin useammallekin ruokailijalle ja loput voi ottaa seuraavana päivänä evääksi.



Kasvispannukakku
4 kananmunaa
8 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
noin ½ tl suolaa
25 g voita sulatettuna

Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää maito, sekoita. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään. Lisää jauhoseos munamaitoon. Lisää lopuksi sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi. Jätä taikina tekeytymään noin puoleksi tunniksi. 

täyte:
minitomaatteja
fetaa
punasipulia
emmentalia tai muuta vahvaa juustoa
mustapippuria
kuivattua basilikaa

Vuoraa reunallinen uunipelti leivinpaperilla ja laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Viipaloi fetajuusto, tomaatit ja punasipuli. Raasta emmental.

Kaada taikina uunipellille. Ripottele täytteet taikinan päälle, viimeiseksi juustoraaste. Mausta esim. mustapippurilla ja basilikalla. Paista pannaria 225 asteessa noin 30 minuuttia.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Nuppipalapelikakku

Molemmat nonnan murut, Tiitu ja Nuppu, ovat kovia tyttöjä tekemään palapelejä. Nuppu kokoaa nuppipalapelejä 2-vuotiaan innokkuudella, joten siinäpä hyvä idea syntymäpäiväkakkuun. 

Kokosin kakun kolmesta levykakkupohjasta ja irrotin palapelin palat päällimmäisestä kakkupohjasta pikkuleipämuoteilla. Banaanimuottia minulla ei ole, mutta sen onnistuin muotoilemaan veitsellä. Kaikki värimassat ovat sokerimassaa. Massan alle levitin ohuen kerroksen vatkattua kermaa, joka "liimaa" massan paikalleen. Nupit liimasin elintarvikeliimalla.

Täytteenä oli tällä kertaa lakkoja + mascarpone-suklaakreemiä ja toisessa välissä lakkoja + vaniljarahka-kermaseosta. 

Onnea Nuppu 2 vuotta!







sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kevättä vastassa Pariisissa

Ikää on jo kertynyt sen verran, että matkakohteiden parhaimmistossa alkaa vierailla uudelleen. Edellisestä Pariisin matkasta oli vierähtänyt aikaa yli kaksikymmentä vuotta, joten huhtikuinen Pariisi oli odotettu matkakohde.

Liekö kaupunki muuttunut kahdessakymmenessä vuodessa, minä ainakin olen. Tällä reissulla maltoimme maailman parhaan matkakumppanini kanssa oikeasti istua pidempään kahviloissa ja katsella ihmisiä, uskalsimme vaeltaa päämäärättömästi pitkin katuja ja raaskimme juoda viiniä silloin, kun siltä tuntui. 









Meillä oli jokaiselle aamupäivälle varattu yksi jommalle kummalle matkaajalle tärkeä kohde ja sen jälkeen loppupäivä käytettiin siihen, mikä hyvälle tuntui. 











Kun on matemaatikko matkassa, metrikin on nähtävyys.



Pariisin nähtävyydet ovat levittäytyneet laajalle alueelle, joten käytimme paljon metroa. Metrolla matka taittui nopeasti kaupunginosasta toiseen ja silti käveltävää riitti moneksi tunniksi päivässä. 











Sää oli huhtikuun alkupuolella ihanan lämmin ja aurinkoinen. Kotoa lähtiessä oli satanut räntää, mutta Pariisissa tarkeni syödä lounaan ulkona ja sitä mahdollisuutta käytimme ahkerasti. Myös pariisilaiset itse näyttivät heräilevän kevääseen ja puistot täyttyivät ihmisistä.










Hotellimme sijaitsi Montmartren alueella, jossa tunnelma oli ihastuttavan ranskalainen. Erilaisia ihmisiä, ravintoloita ja kahviloita riitti.









Au revoir! Kahdenkymmenen vuoden päästä uudelleen?