sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Suklaapiparkakut (kaulittavat suklaapikkuleivät)

Nonnan muruista pienemmellä, Nupulla, on muutama ruoka-aineallergia. Nuppu on allerginen mm. kanelille, joka erityisesti näin joulun lähestyessä pitää ottaa huomioon yhteisissä leivontahetkissä. Aloimmekin Nupun äidin kanssa jo hyvissä ajoin etsiä kanelitonta taikinaa, joka käyttäytyisi piparitaikinan tavoin eli sitä voisi kaulita ja siitä voisi ottaa muoteilla pikkuleipiä. 

Yllätykseksemme vaihtoehtoja löytyi peräti kaksi. Ensin löytyi valkoisten piparkakkujen ohje ja sen jälkeen vielä Nupun äiti sai Lidlin pikkuleipämuottien mukana kaulittavien suklaapikkuleipien ohjeen. Ensimmäisenä kokeiluun pääsivät suklaapikkuleivät, joita näin joulun alla aloimme kutsua suklaapiparkakuiksi.

Taikina oli todella helppo valmistaa, se käyttäytyi samoin kuin perinteinen piparitaikina. Levättyään yön jääkaapissa taikinaa oli helppo kaulita ja leipoa. Plussaa on myös valmiiden, jäähtyneiden, pikkuleipien maku ja taikinan sopivuus mausteallergikolle. 

Miinuksena voisi pitää taikinan mauttomuutta, sitä ei ainakaan aikuisen tee mieli syödä. Puuttumaan jää myös joulun tuoksu. Toisaalta taas suklaapiparit sopivat juhliin eri vuodenaikoina, ne eivät neutraalin tuoksunsa takia ole sidottu juuri jouluun. Eli olivatkohan nämä nyt sitten ollenkaan miinuuksia..?  

Ensi viikonloppuna kokeilemme perinteisiä valkoisia piparkakkuja.





Suklaapiparkakut (valtavasti pikkupipareita)
150 g pehmeää voita
75 g tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl makeuttamatonta kaakaojauhoa (esim. VanHouten)
1 muna
noin 350 g vehnäjauhoja

Sekoita kaikki aineet tasaiseksi taikinaksi. Laita taikina jääkaappiin ainakin tunniksi, mieluiten yöksi. Jos leivot piparit vasta seuraavana päivänä, jätä osa jauhoista kaulitsemiseen. Minulla jauhoja jäi kaulinnan jälkeenkin vielä noin ½ desiä.

Leivo kuten piparkakut. Paista 175 asteessa noin 8 minuuttia. Anna jäähtyä ennen maistelua.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Sitruunatorttu

Viikonloppuna satoi lunta ja heti tuli jouluinen olo. Kaikenlaisia joululeivonnaisia muhii päässä, mutta sitä ennen halusin kokeilla reseptikasastani löytynyttä sitruunatortun (Pirkka 12/2006) ohjetta. Ohje vaikutti hyvin samantapaiselle kuin ihanien sitruunaruutujen ohje, joten luvassa oli kirpeän makoisa lopputulos. 

Sitruunatorttu on helppo valmistaa, eniten aikaa vei pohjataikinan painelu vuoan pohjalle ja reunoille. Täyte on ihanan kirpakkaa, mutta toisaalta maku tasaantuu, kun antaa tortun tekeentyä seuraavaan päivään. Koristeluun riittää ripaus tomusokeria. 

Ilokseni isännän viinikaapista löytyi pieni pullo jälkiruokaviiniksi sopivaa Riesling Auslesea (2012). Vain lievästi makea viini ja hapan sitruuna täydentävät hienosti toisiaan. Sitruunatorttu on hyvä vaihtoehto myös raskaiden jouluruokien jälkeiseen kahvipöytään. 




Sitruunatorttu
pohja:
75 g voita
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 kananmuna
ripaus suolaa

Valmistele ensin vuoka kiinnittämällä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija noin 24 cm) reunojen ja pohjan väliin. Voitele pohja ja reunat. 


Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola kulhossa. Nypi voi joukkoon. Lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille noin puoleenväliin asti. 


täyte:

75 g voita
120 g mantelijauhetta
2 1/4 dl sokeria
n. 1 dl sitruunamehua
2 (luomu)sitruunan raastettu kuori
4 kananmunaa


Sulata voi kattilassa ja anna jäähtyä hetki. Raasta sitruunoiden kuori ja purista mehu. Sekoita kuoriraaste ja mehu voin joukkoon. Lisää sokeri ja mantelijauhe, sekoita tasaiseksi. Vaahdota munat ja sekoita muun täytteen joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua. 

tiistai 10. marraskuuta 2015

Lakritsikinuskikakku

Olin jo pitkään halunnut kokeilla tummanpuhuvaa lakritsikakkua ja jostain syystä isänpäivä tuntui sopivalle hetkelle. Ehkä tumma väri liitetään enemmän miehiin kuin vaikkapa äitienpäivään tai lastenjuhliin.  

Alkuperäiseen ideaan kuului myös jättää kakun reunat viimeistelemättä, jotta täyte näkyy päältä valuvan kuorrutuksen välistä. Kakkupohja oli kuitenkin liian pehmeä (Miten ihmeessä?) ja reunat alkoivat kuorrutuksen painosta kallistua alaspäin. Olen käyttänyt samaa ideaa aiemminkin, joten vaikka lopputulos ei tällä kertaa ollut kaunein mahdollinen, suosittelen kokeilemaan. 

Hopeatoffeesta tehty kuorrute on salmarifanin unelma ja lakritsikakun ehdoton kruunu.




Lakritsikinuskikakku
pohjana neljän kananmunan suklaakakkupohja
kostutus vaniljamaidolla

täyte:
3 dl vispikermaa
1 prk (2 dl) vaniljarahkaa
130 g valkosuklaata
noin 1 dl turkinpippurirouhetta

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan, kostuta pohja vaniljamaidolla. Levitä puolet täytteestä pohjan päälle. Laita keskimmäinen pohjalevy täytteen päälle. Paina kevyesti, jotta täyte pursuaa hieman reunojen yli. Kostuta ja levitä loput täytteestä, aseta päällimmäinen levy ja muista kostuttaa myös se. Laita kakku jääkappiin odottamaan kuorrutusta.

lakritsikinuski:
2 dl vispikermaa
150 g hopeatoffeeta

koristeluun turkinpippurirouhetta, noitapillejä, muita salmiakki- tai lakritsikarkkeja

Laita kerma ja hopeatoffeet kattilaan. Kuumenna hiljalleen, koko ajan sekoittaen, kunnes toffeet ovat sulaneet kokonaan. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. Kinuski on valmista, kun se alkaa paksuuntua. Jäähdytä kinuskia hetki, jotta se pysyy paremmin kakun päällä eikä sulata välistä näkyvää täytettä. Kaada jähmeähkö kinuski kakun päälle, anna valua myös reunoille.

Koristele esim. turkinpippurirouheella tai noitapilleillä

tiistai 3. marraskuuta 2015

Suolapähkinäpikkuleivät

Voisivathan ne kauniimpiakin olla. Näin totesin, kun vedin ensimmäistä pellillistä suolapähkinäpikkuleipiä ulos uunista. Pienet ja kauniit taikinapallot olivat levinneet uunissa muodottomiksi länteiksi. Onneksi maku on hyvä.

Suolankäyttäjänä olen hyvin varovainen, niin ruoanlaitossa kuin leivonnassakin. Mihinkään leivonnaiseen en ole laittanut yhtä paljon suolaa kuin näihin pikkuleipiin. Silti suola ei maistu liikaa, oikeastaan suolan huomaa vasta jälkimaussa. Ja siitä, että muutaman pikkuleivän jälkeen janottaa mukavasti.



Suolapähkinäpikkuleivät (noin 40 kpl)
125 g voita
2½ dl nutellaa
2 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
3/4 tl ruokasoodaa (vähempikin riittää!)
2 dl suolapähkinöitä
hiutalesuolaa

Rouhi suolapähkinät pienemmäksi esim. tehosekoittimessa. Mittaa pehmeä voi, nutella, sokerit ja suola kulhoon. Vatkaa hyvin. Lisää muna ja vatkaa vaahdoksi. Yhdistä ruokasooda vehnäjauhoihin ja kääntele jauhoseos sekä pähkinärouhe taikinaan. Älä vatkaa enää. Nostele taikinasta pieniä palloja leivinpaperin päälle pellille. Ripottele päälle hiutalesuolaa. Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.