tiistai 26. tammikuuta 2016

Kinuski-suklaapalat

Ai, kun oli mukava ulkoilusää viikonloppuna! Pitkän odotuksen jälkeen pääsimme retkiluistelemaan ja hiihtämään. Reipas ulkoilu vaati tietenkin reippaat kahvileivät ja sunnuntaina meillä tarjottiin kinuski-suklaapaloja, joille olen kuullut myös nimen miljonäärin leivokset. Kinuski-suklaapalat koostuvat kolmesta kerroksesta. Murotaikinapohjan päälle levitetään reipas kerros kinuskikastiketta ja kinuskin päälle kerros tummaa suklaata. Ripaus sormisuolaa kerrosten välissä nykyaikaistaa leivokset kivasti. 

Pohjan murotaikinan kannattaa levätä kunnolla viileässä, jotta sen pystyy kaulitsemaan siististi. Oma taikinani oli liian lämmintä ja jouduin taputtelemaan sen pellille jauhojen avulla. Tuloksena oli rapea mutta aivan liian tiivis pohja, joka murtui helposti. Siistien ja säännöllisenkokoisten leivosten sijaan nautimme epäsäännöllisen rumia kinuski-suklaapaloja. Mutta makuhan se ratkaisee.



Kinuski-suklaapalat (uunipellillinen)
pohja:
150 g pehmeää voita
½ dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1½ dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljajauhetta

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Kääri taikina muovikelmuun ja anna levätä jääkaapissa vähintään tunti. 

Kauli pohjataikina leivinpaperin päällä noin ½ cm:n paksuiseksi levyksi, jonka koko on noin 30cm x 30cm. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.

täyte:
3 dl vispi- tai kuohukermaa
3 dl fariinisokeria
1 rkl voita
ripaus sormisuolaa

Sekoita kerma ja fariinisokeri kattilassa ja keitä hiljalleen välillä sekoittaen noin 20 minuuttia, kunnes kastike alkaa saeta. Lisää valmiiseen kinuskikastikkeeseen nokare voita. Anna kastikkeen jäähtyä hetki välillä sekoittaen. Kastikkeen tulee olla kuitenkin juoksevaa, jotta sen voi levittää pohjan päälle! Kaada kinuski varovasti jäähtyneen muropohjan päälle. Ripottele sormisuolaa kinuskikerroksen päälle. Anna kinuskin jäähtyä kunnolla, muuten suklaan levittäminen on hankalaa.

kuorrutus:
reipas 150 g tummaa suklaata
koristeeksi esim. suklaarouhetta

Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Levitä suklaa kinuskin päälle. Työskentele reippaasti, sillä suklaa jämähtää nopeasti. Koristele suklaarouheella. Anna levyn kovettua jääkaapissa, mutta ota huoneenlämpöön noin vartti ennen paloiksi leikkaamista. 





sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Nopea teeleipä

Vielä alkuviikosta sääennuste lupasi tälle viikonlopulle mukavaa ulkoilukeliä, joten suunnitelmissa oli retkiluistelua ja pitkiä koiralenkkejä. No, karvan verran alle -30 asteen lukemat yllätti kuulema meteorologitkin ja samalla viikonlopun suunnitelmat meni uusiksi. Eikun puita leivinuuniin ja kirja käteen. 

Päiväkahviaikaan alkoi mieli tehdä "jotain" myös sisäisesti lämmittävää ja kaivoin esille vanhan teeleipäohjeeni. Kun uuni oli valmiiksi lämmin, tuntui, että teeleipä valmistui melkein samassa ajassa kuin kahvi. Ja hyvä niin, sillä leivinjauheella kohotetut leipäset kannattaa syödä heti lämpiminä, kun sormia hieman polttaa ja rasva sulaa teeleivän pinnalla.



Nopea teeleipä (neljä halkaisijaltaan n. 6cm kokoista leipää)
2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja (grahamjauhot ym. käy myös)
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 dl maitoa
2 rkl rypsiöljyä

Sekoita kulhossa hiutaleet, jauhot, suola ja leivinjauhe keskenään. Lisää maito ja öljy, sekoita nopeasti tasaiseksi. Voitele öljyllä leivinpaperiin neljä ympyränmuotoista paikkaa ja nostele taikina lusikalla leivinpaperin päälle. Tasoita leipäset ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. 

Tarjoile lämpiminä.


maanantai 11. tammikuuta 2016

Prinsessatäytekakku 5-vuotiaalle

Tammikuussa viisi vuotta täyttävä Tiitu on parhaassa (tai pahimmassa, miten vaan) prinsessaiässä. Frozen-teema ja sen mukana Elsa ja Anna ovat niin i-ha-ni-a kuin 5-vuotias ja 2,5-vuotias pikkusisko pystyvät kuvittelemaan. Syntymäpäiväkakkua suunnitellessani hetken jopa mietin tilaavani valmiin Frozen-kakkukuvan, mutta kokeilunhalu voitti ja päätin jälleen näperrellä jotain itse. Ei siis tullut Frozen-kakkua, mutta tuli vaaleanpunainen prinsessakakku. Onnea prinsessa Tiitulle!




Prinsessakruunun ja -valtikan malleja löytyi netistä pilvin pimein hakusanoilla princess crown tai princess tiara. Tulostin mallin netistä ja leikkasin sen avulla kruunun valkoisesta sokerimassasta. Kruunu kuivui pari päivää tyhjän limsapullon päällä, jotta siihen tuli tarvittava kaarevuus. Valtikkaan en ole aivan tyytyväinen, tekisin sen nyt kolmiulotteisemmaksi, jolloin se ehkä pysyisi paremmin ehjänä. Tiitun kakkuun päätyi kolmas valtikkayritys, joka sekin katkesi koristelun aikana.

Koristeluvinkkejä haimme Tiitun kanssa yhdessä Confetista ja päädyimme hopeahelmiin, syötäviin timantteihin ja pinkkiin kimallejauheeseen. Kuorrutusväriksi valikoitui luonnollisesti vaaleanpunainen. Timantit ja kimalteet tekevät jo itsessään kakusta prinsessamaisen, joten tarpeen tullen kakku toimii myös ilman kruunua ja valtikkaa.






Täytteenä kakussa oli mansikkaa, kermaa ja vaniljarahkaa. 



Prinsessatäytekakku
Pohjana kuuden munan sokerikakkupohja. Pohjien kostutus vaniljamaidolla. 

täyte:
4 dl vispikermaa
1 prk (200g) vaniljarahkaa
500 g mansikoita soseena
2 rkl sokeria
noin ½ dl vaniljakreemijauhetta

Soseuta mansikat, vatkaa kerma vaahdoksi. Yhdistä kerma, mansikat ja rahka. Lisää sokeri ja vaniljakreemijauhe pienissä erissä. Sekoita huolella tasaiseksi. Jaa täyte kakun kahteen väliin. Anna tekeytyä muutama tunti (tai yön yli) viileässä.

kuorrutus ja koristelu:
1 dl vispikermaa
noin 750 g vaaleanpunaista sokerimassaa
valkoista sokerimassaa koristeisiin
elintarvikeliimaa
prinessatarvikkeita: hopeahelmiä, syötäviä timantteja, kimallejauhetta  

Vatkaa kerma vaahdoksi ja levitä ohut kerros kakun päälle ja reunoille. Kerma "liimaa" sokerimassan kiinni kakkuun. Kauli tomusokerin avulla pinkistä sokermassasta tasapaksuinen levy ja kuorruta kakku. Siisti reunat. Itse liimasin elintarvikeliimalla koristeiden timantit, reunuksen hopeahelmet, sekä kuorrutukseen kruunun, valtikan ja timantit, muuten ne eivät olisi pysyneet paikallaan.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Blinipannukakku

Blinit ovat kuuluneet uuden vuoden juhliimme jo monen vuoden ajan. Kieltämättä joskus on hieman harmittanut seistä lieden äärellä paistopuuhissa, naama kiiltävänä ja hiukset rasvalta haisten. Niinpä, kun Glorian ruoka&viini-lehdestä löytyi blinipannukakkuohje, tartuin heti tilaisuuteen. Tällä kertaa uuni hoitaisi osuuteni!

Paistamisen lisäksi myös taikina oli paljon nopeampi ja helpompi valmistaa kuin normaalisti käyttämäni blinitaikina. Taikinan juuri tekeytyi vain reippaan tunnin huoneenlämmössä, jonka jälkeen siihen lisättiin kananmunat ja rasva. Ei siis valkuaisten vatkaamista erikseen tai taikinan kohottamista seuraavaan päivään. Kätevää!

Entä kärsikö maku, kun rasva ei tirissytkään normaaliin malliin? Sanoisin, että hieman. Ihana kullanruskea väri maistuu myös suussa ja nyt, kun väri oli hieman valju, tuntui se vaikuttavan makuunkin. Ohje on kuitenkin todella kätevä, se säästää aikaa (ja hermoja) ja kiva suolainen tarjottava valmistuu kerralla isommallekin porukalle. Minä aion tehdä blinipannaria toisenkin kerran. 



Blinipannukakku (uunipellillinen)
7 dl maitoa
200 g kermaviiliä
25 g tuorehiivaa
2 dl tattarijauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl suolaa
3 kananmunaa
25 g voita sulatettuna

Lisäksi esim. katkarapuja, mätiä, sipulia, smetanaa, tilliä

Lämmitä maito ja kermaviili kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva joukkoon. Sekoita mukaan jauhot ja suola. Anna taikinan tekeytyä huoneenlämmössä liinan alla noin tunti, kunnes taikina kuplii reilusti. 

Sekoita tekeytyneeseen taikinaan huoneenlämpöiset kananmunat ja sulatettu voi. Vuoraa reunallinen uunipelti leivinpaperilla ja kaada taikina pellille. Paista 200 asteessa, uunin keskitasolla, noin 30 minuuttia. 

Tarjoile lämpimänä. Täytteet voi levittää myös koko pannukakulle ennen annospaloiksi leikkaamista.