tiistai 29. marraskuuta 2016

Taatelipallot (gluteeniton, maidoton, munaton, sokeriton)

Joulun alla minulla on ollut tapana kokeilla erilaisia karkkeja tai muita makeita pikkuherkkuja, joita voi tarjoilla joulun pyhinä mutta myös antaa lahjaksi. Ainakin tryffeleiden, suklaa- ja lakritsimanteleiden sekä sinihomejuustopallojen ohjeet löytyvät blogista.



Tänä vuonna olen kokeiluineni yllättävän ajoissa, pyöräyttelin taatelipalloja jo näin marraskuun puolella. Raakaleivonnaiseksi luokiteltavat taatelipallot ovat loistavia makeannälkään, tuntuu, että jo yksi pallo riittää pitkään. Aineita ostaessa kannattaa valita oikeasti pehmeitä taateleita. Minun ensimmäinen yritykseni epäonnistui liian kovien taateleiden takia, aineet eivät sekoittuneet kunnolla eikä taikinamassasta saanut pyöriteltyjä palloja. Oikeilla aineilla pallot pyöräyttää hetkessä.

Alkuperäinen ohje on Helsingin Sanomista.



Taatelipallot (noin 20 kpl)
200 g pehmeitä taateleita
3/4 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
3/4 dl mantelijauhoa
noin 1 3/4 tl piparkakkumaustetta

Poista taateleista kivet. Mittaa monitoimikoneen kulhoon kaurahiutaleet, mantelijauho ja piparkakkumauste. Sekoita.

Lisää puolet taateleista ja hienonna. Lisää loput taateleista, aja massaa, kunnes seos on tasaista ja taikinamaista. 

Ota massasta pieniä nokareita ja pyörittele palloiksi. Säilytä jääkaapissa.

lauantai 19. marraskuuta 2016

Gluteenittomat banaanipalat

Banaani on oiva välipala ja makean korvike, mutta tykkään siitä kovasti myös leivonnassa. Tuntuu, että banaanileivonnaisia ei voi pilata, ne onnistuvat lähes aina. Usein ohjeet ovat vieläpä tosi helppoja, aineet vain sekoitetaan keskenään ja siinä se on, herkullinen banaanileivonnainen. 

Gluteenittomat banaanipalat eivät tuottaneet pettymystä. Hetkessä valmista, mehevyys ja maku kohdillaan. Vaniljajäätelö tai kinuskikastike (tai vaikka molemmat!) sopisivat varmasti kylkeen erinomaisesti. Annos on pieni, vain noin kymmenen palaa, joten suosittelen tekemään kerralla kaksinkertaisen annoksen.


Gluteenittomat banaanipalat (noin 10 kpl)
75 g voita
ripaus suolaa
½ dl kookossokeria
1 iso kypsä banaani 
3 pientä munaa
3/4 tl kanelia
3/4 dl kookosjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sulata rasva. Muussaa banaani. Sekoita aineet sulatetun rasvan joukkoon ohjeen mukaisessa järjestyksessä. Älä vatkaa, sekoittaminen riittää. Kaada taikina leivinapaperilla vuorattuun vuokaan, jonka mitat ovat noin 12cm x 20cm. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. 

Anna jäähtyä täysin ennen paloiksi leikkaamista. Koristele tomusokerilla tai tarjoile jäätelön kanssa. Säilytä banaanipaloja jääkaapissa.


sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Namikakku ilman kananmunaa

Leivontaideat syntyvät milloin mitenkin, omasta mielihalusta tai jonkun muun toiveesta. Minulle ehdottomasti paras leivontaideoiden lähde on Helsingin Sanomat. Kyllä vain, Hesarin ruokasivujen kuvista ja ohjeista olen saanut parhaimmat ideani ja herkullisimmat lopputulokset. 


Isänpäiväkakun ohje löytyi jo heinäkuun Hesarista, mutta hyväähän kannattaa odottaa. Ainoa heikko kohta oli kakun paistaminen. Taikinan päälle lisätty Daim-suklaa hämäsi, sulanut Daim näytti aivan raa'alta kakkutaikinalta ja luulin, että kakku ei kypsy ollenkaan. Ylikypsä ja vähän kuivahan siitä sitten tuli. Hyvä kuorrute ja koristeet pelastivat tällä kertaa kakun, mutta ohje on ehdottomasti uuden kokeilun arvoinen.


Namikakku
pohja:
4 dl vehnäjauhoja
2½ dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 rkl sokeroimatonta kaakaojauhoa
150g sulatettua voita
2½ dl piimää

Sekoita vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakaojauho kulhossa. Lisää sulatettu voi ja piimä. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Pingota irtopohjavuoan (halkaisija noin 24cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan reunat. Kaada taikina vuokaan. 

täyte:
100 g Daim-suklaata 
100 g Domino- tai Oreo-keksejä
(tarkista keksien kananmunattomuus!)

Paloittele suklaa ja keksit reiluiksi paloiksi. Lisää palat kakkutaikinan päälle, painele paloja hieman taikinan sisälle. Paista 180 asteessa uunin keskitasolla noin 60 minuuttia. Jos pinnalla olevat keksipalat alkavat tummua liikaa, peitä vuoka foliolla. Uskalla ottaa kakku uunista viimeistään tunnin kohdalla! Anna kakun jäähtyä ennen kuorrutusta.

kinuskikuorrute:
2 dl kuohukermaa
1½ dl fariinisokeria
nokare voita

Mittaa kerma ja fariinisokeri kattilaan. Keitä seosta hiljaisella lämmöllä, välillä sekoittaen, noin 20 minuuttia, kunnes seos on selvästi paksua. Ota kattila liedeltä ja lisää pieni nokare voita antamaan kiiltoa. Anna kinuskin jäähtyä hetki. 

Kaada kinuski kakun päälle. Koristele suklaa- ja keksipaloilla. 


sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Myskikurpitsapalat

Viime aikoina on ollut niin paljon vapaa-ajan ohjelmaa, että leipominen on jäänyt sivurooliin. Syyslomalla kävimme muutaman päivän kaupunkilomalla ja olinhan minä kipeänäkin. Sitten oli serkun häät, joita suvun voimin juhlittiin yksi viikonloppu. Ihania tapahtumia, paitsi tietysti flunssa, jonka olisin voinut jättää väliin. Joka tapauksessa, olin jo kaivannut leivontakulhojani ja aloin hyvissä ajoin ennen viikonloppua miettiä, miten meillä viikonloppuna herkutellaan. Halloweenin läheisyydestä johtuen kurpitsaohjeita oli osunut silmiini todella paljon ja koska myskikurpitsa oli minulle uusi tuttavuus, päätin kokeilla porkkanaleivosten tapaisia myskikurpitsapaloja. 


Valmiissa kurpitsapaloissa ilahduttaa pirteät pilkut pohjataikinassa, väri on pysynyt uunissa hyvin. Kurpitsa maistuu ehkä oletettua vähemmän, mutta luulen, että käyttämäni myskikurpitsa oli hieman liian raaka. Koristeet valitsin pohjan värityksen mukaisesti.

Myskikurpitsapalat
pohja:
300 g myskikurpitsaa
4 munaa
2 dl rypsiöljyä
4 dl sokeria
4½ dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
½ tl kardemummaa

Leikkaa kurpitsan kuoret pois, poista siemenet ja raasta kurpitsa karkeaksi raasteeksi. Riko kananmunat kulhoon, mittaa mukaan sokeri ja öljy. Sekoita sen verran, että munien rakenne rikkoontuu kunnolla. Yhdistä kohotusaineet ja mausteet vehnäjauhoihin. Lisää jauhoseos taikinaan ja sekoita tasaiseksi. 

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan, jonka mitat ovat noin 20cmx30cm. Paista 225 asteessa 20-30 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä kunnolla.

kuorrutus:
1 prk (250g) mascarponejuustoa
noin 4 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Mittaa mascarpone ja sokerit kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella hetki. Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle. Koristele esim. nonparelleilla tai lakupaloilla. Säilytä valmiita paloja jääkaapissa.