maanantai 5. helmikuuta 2018

Runebergin (kääretorttu)leivokset

Alkuvuoden hitti leivontamaailmassa näyttäisi olevan Runebergin kääretorttu. Olenhan sitä minäkin tehnyt, jopa kolmesti. Kääretortun ehdottomat hyvät puolet ovat sen kosteus ja täyte, jota on enemmän kuin tavan leivoksessa. Lisäksi kääretortusta saa helposti gluteenittoman.


Eilen tein vielä yhden Runebergin kääretortun ja tällä kertaa nostin palat lautaselle pystyyn. Koristelun jälkeen ne muistuttivat enemmän esikuvaansa.


Runebergin kääretorttuleivokset
kääretorttupohja:
4 kananmunaa
1 dl fariinisokeria
½ dl sokeria
1 dl mantelijauhetta
1 dl mantelirouhetta
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
½ tl kardemummaa
½ tl inkivääriä

Leivo kääretorttupohja tavalliseen tapaan, paista 225 asteessa noin 8 minuuttia. Kumoa valmis pohja leivinpaperin päälle (huom! älä sokeroi paperia).

täyte:
1 prk (200g) vaniljatuorejuustoa
noin 2 dl vadelmahilloa

Notkista tuorejuusto ja levitä se jäähtyneelle kääretorttupohjalle. Levitä juuston päälle vadelmahillo. Kääri torttu napakaksi rullaksi, säilytä viileässä.

kuorrute:
vadelmahilloa
tomusokeria
vettä/maitoa

Leikkaa kääretorttu paloiksi, nosta palat lautaselle pystyyn. Sekoita tomusokeri ja vesi (tai maito) jäykähköksi kuorrutteeksi. Laita jokaiselle palalle pieni lusikallinen hilloa ja valuta kuorrutetta hillon ympärille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti